Tulokset 2017 kyselystä

Vuoden 2017 Ohjelmistoyrityskartoituksen keskeiset tulokset löytyvät täältä: Lataa esitysdiat.
(Coming soon in English)

Tiedote, julkaisuvapaa 20.12.2017 klo 12

Suomen ohjelmistoala jatkaa kasvuaan – osaajatarve yritysten huolena

Ohjelmistoyritykset kasvavat tasaisesti kaikissa kokoluokissa ja toimialan yritykset ovat kasvuhaluisia. Ohjelmistoalalla on tarvetta monenlaiselle osaamiselle.

Suomen ohjelmistoala jatkaa kasvuaan, käy ilmi tänään julkaistuista Ohjelmistoyrityskartoituksen tuloksista. Ohjelmisto- ja IT-palveluala kasvoi 5,9% vuonna 2016. Kasvua tapahtuu kaiken kokoisissa ohjelmistoyrityksissä: pienissä, keskisuurissa ja suurissa. ”Toimiala kasvaa edelleen ja yritykset ovat kasvuhaluisia. Myös yritysten halu kansainvälistyä on lisääntynyt”, kertoo kartoituksen tehnyt Jyväskylän yliopiston tutkija Eetu Luoma. Kasvuhaluiset yritykset uudistavat koko alaa kokeilemalla uusia teknologioita ja liiketoimintamalleja.

Vuotuinen suomalaisen ohjelmistoliiketoiminnan kehittymistä ja ohjelmistoyritysten näkymiä analysoiva kartoitus toteutettiin nyt 20. kerran. Tänä vuonna kartoituksessa toimialan kehitystä tarkasteltiin sekä kokonaisuutena että kiinnittäen erityistä huomiota yritysten osaamistarpeisiin. Kartoitus osoittaa, että ohjelmistoyrityksillä on vaikeuksia löytää tarpeitaan vastaavia osaajia ja että alalla on tarvetta tuhansille osaajille. Kartoituksen mukaan kyse ei ole ainoastaan osaajien määrästä vaan myös nopeasti muuttuvista osaamisvaatimuksista.

Kartoituksen mukaan enemmistö ohjelmistoyrityksistä kokee, että osaamistarpeet täyttäviä ohjelmisto-osaajia on vaikea löytää tarpeeksi. Ohjelmointityötä ja siihen liittyviä tehtäviä on tarvittavista tehtävistä noin puolet. Myös muulle osaamiselle on tarvetta.

”Yritykset tarvitsevat laaja-alaista osaamista: paitsi ohjelmisto-osaajia myös asiantuntijoita erilaisiin tehtäviin, esimerkiksi analyytikoita, muotoilijoita ja projektiosaajia”, sanoo Teknologiateollisuuden digitalisaatiojohtaja Ville Peltola. ”Nopea kehitys luo koulutusjärjestelmälle suuria haasteita, koska osaamistarpeet ovat jo nyt merkittävästi erilaiset kuin nykyinen koulutustarjonta. Työelämän muuttuvat tarpeet tulisikin ottaa huomioon myös opetussuunnitelmissa sekä muunto- ja täydennyskoulutusta suunniteltaessa”, Peltola jatkaa.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha näkee osaajavajeessa merkittävän esteen ei vain ohjelmistoalan vaan koko Suomen kasvulle. ”Suuret yritykset voivat tarvita jopa satoja uusia osaajia vuosittain. Jos ja usein kun heitä ei löydy, niin myös haitat ovat suuria. Pienten yritysten voi olla vaikeaa saada ulkomaisia tai suomalaisia osaajia kiinnostumaan itsestään. Digiosaaminen on välttämätön edellytys koko Suomen hyvälle kasvulle, joka nyt selvästi myös kärsii.”